perjantai 17. kesäkuuta 2016

Lasten unelmapäivä


Arki on välillä aika tasapaksua, suorastaan harmaata. Odotamme viikonloppua tai haaveilemme lomamatkasta. Sitten voi tehdä mitä haluaa, eikä kukaan pakota työpaikalle aamukahdeksaksi. Saa olla luova, villi ja vapaa, mennä mielensä mukaan. Jos aikuiset miettivät usein näin, niin entä lapset. Heillä olisi kaikki maailman mielikuvitus ja hulvattomat ideat, mutta ei niitä ennätä kuunnella arjen oravanpyörässä. Aamuherätys on nyt! Aamupala on äidin tai isän määräämä. Pukeutua pitää nyt! Ja just niihin vaatteisin jotka on annettu. Sitten mennään loppupäivä tarkasti määritellyn aikataulun mukaan, johon ei ole nokankoputtamista. Kyllä siinä vauhdissa karisee kaikki innovatiivinen luovuus ja riemullinen tekeminen. Seiniin ei saa piirtää, ruoalla ei saa leikkiä, eikä ainakaan kiivetä puuhun. Kaikki hauska on joko vaarallista, sotkevaa tai mahdotonta toteuttaa.

Silti puhumme paljon unelmoinnista, ja siitä miten tärkeää ihmisille on haaveilla ja toteuttaa itseään. Niin Startup-maailmassa kuin urheilussakin kannustetaan uskomaan itseen ja toteuttamaan unelmiaan. Make it happen!-on tuttu slogan. Näistä ajatuksista lähti ajatus toteuttaa lapsille oma Unelmapäivänsä. Idea rakennettin Arabia Innovation Camp-kurssin ympärille, joten oli luonnollista valita työyhteistyökumppani alueelta ja Arabian päiväkoti näytti hankkeelle vihreää valoa. Esikouluikäiset ovat juuri sopivan ikäisiä, he eivät vielä ole astuneet opintoputkeen vaan heillä on juuri oikea määrä lapsenmieltä mutta myös tarvittavaa keskittymistä ja ymmärrystä tekemiseen.

Unelmapäivänä lapset saavat päättää mitä unelmaa lähdetään toteuttamaan kekseliäin, luovin ja taiteellisin menetelmin. Toteutuksessa ovat yhteistyössä Metropolian ja Arcadan kampukset sekä mahdollisesti myös ikäihmisten seniorikodit alueella ja kehitysvammaisten ryhmäkoti Käpytikka. Vain taivas on rajana, jos nyt sekään. Nyt ei ole tarkoitus kangistua kaavoihin vaan antaa luovuuden pyrähtää lentoon!

Ideasta on keskusteltu niin päiväkodin opettajan kuin vanhempien kanssa ja kaikki peukuttavat hankkeelle. On kuulemma todella tervetullutta rikkoa tavallista arkea, antaa lapsille mahdollisuus vaikuttaa sekä samalla luoda yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä. Pitkän tähtäimen tavoitteella kasvatamme yhteiskuntaan ihmisiä, jotka osaavat ja haluavat toimia yhdessä samalla kun toteutetaan yhteisiä unelmia. Lapsien on hyvä oppia, että heidän mielipiteitään arvostetaan, luovuus on valttia ja että todellakin, mikä vain on mahdollista! Tämä jos mikä on myös medialle herkullinen aihe, ja hanke tulee varmasti näkymään sekä toivon mukaan kasvamaan laajemmin tunnetuksi konseptiksi.

-Suvi Solanto-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti