Haaveena EduImpro
”Diak Innovation Camp”- kurssilla sain vision, haaveen
uusista työtavoista opiskelussa: draamaa, improvisaatiota, liveroolipelaamista.
Kutsun tätä ideaa nimellä ”eduimpro” (Educational Improvisation). Tarvetta
tällaisille uusille työtavoille opetuksessa olisi, varsinkin kun peruskoulujen
ja lukioidenkin uudet opetussuunnitelmat painottavat ilmiöpohjaisia ja
erilaisia lähestymistapoja sisältäviä projekteja. Tällaista työtapaa käyttävän
kurssin avulla voisi yhdistää myös eri toimijoita Arabian alueella: DIAK,
Metropolia, Arcada, seurakunta, partio jne.
Aiheen tiimoilta kävin osallistumassa HAMKin
katastrofilarppiin, jossa Walesin yliopiston ”master degree” tutkinnon tekijät
tulivat Suomeen harjoittelemaan maanjäristysalueen ensiavun järjestämistä.
Tapahtumassa oli mukana opiskelijoita, opettajia ja meitä avustajia. Miljöö oli
metsän keskellä oleva alue, jonne pystytettiin kolme hoitopistettä. Avustajat
(osin opiskelijoita, osin vapaaehtoisia) kävivät vuorotellen jokaisella
pisteellä esittäen potilaita tai näiden omaisia. Tarkoitus oli hoitaa vammoja
ja sairauksia, mutta myös kohdata katastrofin järkyttämiä ihmisiä, jotka
toimivat sekavasti ja/tai aggressiivisesti. Tutkintaopiskelijat oli jaettu
kolmeen ryhmään hoitamaan eri operaatiopisteitä. Itse seurasin potilaan
näkökulmasta, miten eri pisteillä selviydyttiin. Selviytyminen vaihteli
huimasti. Yhdellä pisteellä potilas kuoli piittaamattomuuden ansiosta. Toisella
pisteellä oli ruuhkaa, mutta potilas selvisi. Viimeisellä pisteellä kaikki
sujui loistavasti. HAMKin opettajat ja Punainen Risti järjestivät tapahtuman.
Se alkoi roolien jaolla ja lyhyellä (noin 15 - 20 min) alustuksella meille
avustajille. Meille oli myös järjestetty purkutilaisuus päivän lopuksi.
Etukäteen muistutettiin meitä siitä, että joku voi kokea tilanteen rankkana
ja/tai ahdistavana. Opiskelijoiden valmistautumista ja tapahtumien arviointia
emme nähneet, mutta näimme opettajien seuraavan ja videoivan tapahtumia. Päivä
oli mielenkiintoinen.
Työtavan tavoitteena on paitsi päästä harjoittelemaan
kulloinkin tavoiteltavia taitoja mahdollisimman realistisissa olosuhteissa myös
rakentaa yhteisöjä, joissa ihmiset olisivat aktiivisempia, ulospäin
suuntautuvia ja yhteistoiminnallisia, sosiaalisia ja verkostoituvia. Voitaisiin
puhua myös renessanssi-ihmisistä, siitä että taide olisi tavallisen ihmisen
työkalu arjessa.
Työtavan tavoitteena olisi
• taiteen
palauttaminen tavallisille ihmisille,
• luovien
työtapojen tuominen kaikkeen opiskeluun,
• ihmisten
sosiaalisten taitojen ja elämänhallinnan vahvistaminen,
• eudaimonia
(Aristoteleen etiikan käsite) eli inhimillinen kukoistus.
Olisi upeaa olla mukana järjestämässä tällaisia
opiskelutapahtumia paikallisesti. Lähden alustamaan hanketta, missä Arabian
alueen nuorille tarjotaan liveroolipeliä, jossa he voivat samaistua pakolaisten
asemaan.
- Christian Salakari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti