Olemme ideoineet Diakissa hanketta, joka toteutetaan yhteistyössä Arabianrannan alueen kahden muun kampuksen, Arcadan ja Metropolian kanssa. Tarkoituksena on tarjota Arabianrannan lapsiperheille mahdollisuus kohdata muita lapsiperheitä, saada vertaistukea muilta vanhemmilta, tuottaa lapsille luovaa ja toiminnallista tekemistä, hyödyntää koulun tiloja laajemmin, lisätä alueen kampusten välistä yhteistyötä ja tuoda kampukset alueen asukkaiden ja toimijoiden tietoisuuteen.
Ajatuksena on järjestää säännöllisin väliajoin erilaisia toiminnallisia ja luovia työpajoja opiskelijoiden ohjaamina noin 2–6-vuotiaille lapsille. Noin tunnin mittaiset työpajat toteutetaan arkiaamuisin kampusten tiloissa. Työpajatoiminnan aikana vanhemmilla on mahdollisuus kahvitella ja seurustella muiden vanhempien kanssa lasten osallistuessa työpajoihin, mutta joihinkin työpajoihin vanhemmat voivat osallistua lasten kanssa. Työpajoissa huomioidaan lasten ikä ja taitotaso. Työpajojen aiheita voivat olla esimerkiksi:
- luovat toiminnalliset menetelmät esim. sadutus
- ensiapupaja, nallesairaala
- valokuvaus
- liikunnanohjaus
- muskari, laulutuokio
- nukketeatteri, varjoteatteri, improvisaatio
Hanke toteutetaan osana Creative campus Arabia -hanketta, jonka tavoitteena on mm. kehittää Arabian kampuskokonaisuutta, lisätä moniammatillista yhteistyötä ja selvittää alueen tilojen käyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti